Idée Fixe
Puhallinkvintetti
Idée Fixe on vuonna 2003 perustettu klassisen musiikin yhtye. Kvintetti
kokoontui ensimmäisen kerran Tampere Filharmonian kamarimusiikkikonserttia
varten, ja yhteistyö luonnistui heti niin hyvin, että yhtye alkoi koota lisää
ohjelmistoa. Kvintetti on sittemin esiintynyt lukuisia kertoja Tampereella ja
sen ympäristössä. Omia konsertteja Idée Fixe on pitänyt mm. Helsingissä, Ikaalisissa, Lohjalla,
Sammatissa, Keravalla sekä Uudenkaupungin Crusell-viikolla. Yhtye on esiintynyt myös
Tampereen Yliopiston Sinfoniaorkesteri TASO:n solistina. Kesäkuussa 2006 Idée
Fixe suunnisti Japaniin ja esiintyi siellä neljässä konsertissa (Tokio,
Saitama, Takamatsu) sekä piti koulutustilaisuuden puhallinorkesterille. Idée
Fixe'n ohjelmisto kattaa klassisen musiikin Franz Danzin ja Mozartin
aikakaudesta 1900-luvun klassikoihin (Carl Nielsen, Jean Francaix, Jacques
Ibert jne.) sekä moderniin musiikkiin. Yhtyeen kantaesityksiin kuuluvat
uusiseelantilaisen Chris Watsonin ”E pari, e te tai” (2005) sekä vuonna 2007
Crusell-viikolla esitetty Seppo Pohjolan Puhallinkvintetto. Ohjelmisto valitaan
kunkin konserttitilanteen mukaan, ja yhtye muotoutuu tarpeen vaatiessa aina
duoista pianosekstettoon. Ennakkoluuloton ryhmä on myös levyttänyt omia sovituksiaan
joululauluista Lasten Musiikki- ja Kulttuurikeskus Verson vuonna 2005
julkaistulle JouluVerso -cd:lle sekä nauhoittanut Nielsenin Puhallinkvinteton
YLE:lle vuonna 2006.Kaikki
yhtyeen jäsenet työskentelevät vakituisesti Suomen suurissa sinfoniaorkestereissa
(Tampere Filharmonia, Helsingin Kaupunginorkesteri ja Radion
Sinfoniaorkesteri). Jäsenet
Elina Raijas, huilu (Helsingin Kaupunginorkesteri) Juha Ala, oboe (Tampere Filharmonia) Reetta Näätänen, klarinetti (Tampere Filharmonia) Otto Virtanen, fagotti (Radion Sinfoniaorkesteri) Jukka Harju, käyrätorvi (Radion Sinfoniaorkesteri)
|