SYKKI RY:N TOIMINNASTA

Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun koripallokerhon jatkajaksi 12 vuotta sitten perustetulla Sykki ry:llä oli kuluneella kaudella 11 joukkuetta ja 140 aktiivipelaajaa. Toiminta on vakiintunut varsin korkealle tasolle ja edellyttää jatkossakin pelaajilta, vanhemmilta ja seuran ystäviltä jatkuvaa aktiivista työpanosta.

Harjoitustilojen saanti on edelleenkin ollut ongelma. Koulun liikuntatiloista saadut tunnit eivät riitä. Harjoituksia on jouduttu pitämään Töölön kisahallissa; Munkkivuoren, Konalan ja Meilahden ala-asteen kouluissa sekä Stadionilla. Varsinkin nuoremmat pelaajat tarvitsisivat lisää välittömästi koulupäivän päätyttyä alkavia harjoitusvuoroja.

Seuran talous on kovasti ponnistellen ja säästäväisyyttä noudattaen onnistuttu vakiinnuttamaan. Vanhat rasitteet on hoidettu.

Tänä vuonna on tarkoitus erityisesti panostaa valmentajiin, mm. heidän koulutukseensa, jotta valmentajien taso ja riittävyys jatkossakin varmistettaisiin.

Ensi kesänä Sykki ry järjestää jälleen perinteiseksi muodostuneen kesäleirin Kisakallion Urheiluopistolla 1.-4.8. Puitteet ovat ensiluokkaiset. Toivomme runsasta osanottoa.

Seuran hallinnossa on pyritty takaamaan riittävä jatkuvuus ja vireys. Keväästä 1988 lähtien ovat johtokunnan jäseninä toimineet Erkki Koski puheenjohtajana, Juha Harsu sihteerinä, Liisa Pelkonen rahastonhoitajana, Outi Kolehmainen toiminnanjohtajana sekä Johanna Hautakangas, Marita Järvinen, Seija Lappalainen, Jorma Manninen, Ilse Niskanen ja Pekka Parviainen.

Olemme kiitollisia koulun johdolle, opettajille ja muulle henkilökunnalle myötämielisestä suhtautumisesta toimintaamme. Haluamme lisäksi kiittää kaikkia yhteisöjä, liikeyrityksiä ja muita ystäviämme saamastamme tuesta. Samalla johtokunta kiittää entistä puheenjohtajaansa Harri Koulumiestä sekä entistä pitkäaikaista sihteeriään ja johtokunnan jäsentä Kaija Timosta heidän poikkeuksellisen arvokkaasta työpanoksestaan seuran hyväksi.

SYKKI ry johtokunta

[Prev] [Next] [Index]


 
Takaisin etusivulle

Copyright © 1999 Sykki ry, Tuomas Pelkonen webmaster@sykki.fi