Puheenjohtajan palsta
Koripallon
100-vuotis juhlavuosi on myös eräällä tavalla SYKKI ry:n juhlavuosi.
Tuleehan syksyllä kuluneeksi 15 vuotta seuran perustamisesta. Lukuisat
ovat ne vanhemmat, valmentajat ja etenkin pelaajat jotka ovat uurastaneet
tämän jalon pelin parissa SYKKI ry:n puitteissa. Kiitos heille tästä.
Alussa koulun
piirissä toimi vain koripallokerho. Aikaa myötän kerhotoiminta ei
enää tyydyttänyt pelaajia eikä heidän valmentajiaan vaan innokkaiden
vanhempien myötävaikutuksella päätettiin perustaa oma seura. Tästä
lähti SYKKI ry:n toiminta alkuun ja on aikaa myötä kasvanut koripalloseuraksi,
jonka maine ja pelijoukkueet ovat arvostettuja pääkaupunkiseudulla
ja muuallakin maassamme. SYKKI ry tunnetaan ja tunnustetaan voimakkaana
koripallon kasvattaja seurana.
Osoituksena
suuresta innostuksesta koripalloon on eri joukkueiden saavutukset
kuluneella sarjakaudella. Sijoitukset sarjataulukoissa ovat olleet
hyvinkin korkealla ja monet joukkueet ovat saavuttaneet syksyllä
asettamansa tavoitteet. Kiitokset kovasta yrittämisestä sekä valmentajille
että pelaajille. Myöskään pelaajien vanhempien vapaaehtoista yritystä
toiminnan ylläpitämiseksi ei saa unohtaa. Kiitokset myös heille
kallisarvoisesta tuesta.
Seuran toiminnan
vakiinnuttua varsin korkealle tasolle edellyttää tämä taustavoimien
ja talkoohengen voimakasta ja jatkuvaa uurastusta. Käytännössä tämä
tarkoittaa, että jokainen juniorin isä tai äiti tekisi jonkunlaisen
päätöksen ottamalla osaa seuran toimintaan esim. myyjäisten järjestämiseen,
joukkueiden kuljetuksiin ym. muihin rientoihin. Tällä toiminnalla
taattaisiin lastemme hyvä harrastus.
SYKKI ry:n
kaikki joukkueet ovat kuluneella kaudella osallistuneet SVUL:n Helsingin
piirin sarjoihin sekä lukuisiin turnauksiin koti- ja ulkomailla.
Valmentajakoulutus on seuran tärkeä kehittämisalue edelieenkin.
Nykyään valmentajatilanne on seurassa tyydyttävä. Harjoitustilojen
saanti on ongelmallinen. Harjoituksia on jouduttu pitämään oman
koulun Iisäksi eri puolilla kaupunkia. Talous on kovalla yrittämisellä
saatu vakaaksi, elkä velkoja tällä hetkellä ole.
Keväällä 1991
vuosikokous vdlltsl johtokuntaan seuraavat jäsenet. Pekka Parviainen
puheenjohtaja, ilse Niskanen sihteeri, Liisa Peikonen rahastonhoitaja,
Reijo Nissilä varapuheenjohtaja, Satu Jyrkönen toiminnanjohtaja
sekä Heikki Jalkanen, Siro Raitala, Timo Hyvönen, Sami Sarvilinna,
Riitta Ahlström ja Eija Hiltunen.
Lopuksi SYKKI
ry kiittää koulun johtoa, opettajia ja muuta henkilökuntaa myötämielisestä
suhtautumisesta ja tuesta toimintaamme kohtaan. Lisäksi kiitokset
valmentajille heidän aktiivisesta toiminnasta menneellä kaudella.
Haluamme myös kiittää kaikkia yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä
henkilöitä saamastamme tuesta.
Pekka Parviainen
puheenjohtaja
[Prev] [Next]
[Index]
|