Kauden palkittu pelaaja

TIMO PARVIAINEN

Timo ParviainenMitä sykkiläisen pelaajan tulee tehdä tullakseen kauden palkituksi pelaajaksi? Timo Parviainen on hyvä esimerkki pelaajasta, jolle koripallo on paitsi hauskaa myös haasteellista.

Hän pelasi Suomen väreissä Ruotsia vastaan ja on mukana maajoukkueringissä.

Sen lisäksi hän valmentaa, joten harkkoja kertyy yhteen viikkoon parhaimmillaan kuudetkin. Kun siihen lisää matsit, ei tule mieleen ihmetellä, että koripallo on Timon ainoa ja tärkeä harrastus.

Timo on lukion ensimmäisellä luokalla, mutta koulunkäynti ei ole ainakaan hänen itsensä mielestä mitenkään kärsinyt koripallosta -entä päin vastoin?

B-pojissa pelaavan Timon mieleen ei ole tullut vaihtaa omaa seuraa mihinkään toiseen, sillä oma jengi ja sen henki ollut hyvä, jopa niin hyvä, että TOPOsta tuli sinne lisäystä.

Sykissä Timon mielestä on tärkeintä seuran tekemä hyvä juniortyö. Junnuilla onkin hyvä aloittaa koripalloilu oman koulun tiloissa. Koulusta voi heti suoraan jäädä harkkoihin, eikä tarvitse ravata edes takaisin.

Ja on ihan mukavaa, kun koriskavereita on paljon samalla luokalla tai samassa koulussa. Aloittelijoiden tärkein hamma on Timon mielestä joukkueeseen sopeutuminen. Myöhemmin ehtii kyllä tehdä työtä oman osaamisen eteen - myös omalla ajalla, eikä vain silloin kun kalenteriin on merkitty harjoitusvuoro.

Kun joukkue toimii, on itsenä kehittämiseenkin paremmat mahdollisuudet.

Timolla on edessään hikiset ajat, sillä päästäkseen pelaamaan maajoukkueessa on hänen tehtävä töitä kesällä hartiavoimin.

"Itse tässä täytyy tehdä duunia, käydä punttisaleilla ja heitellä ja osallistua lajiharjoituksiin."

[Prev] [Next] [Index]


 
Takaisin etusivulle

Copyright © 1999 Sykki ry, Tuomas Pelkonen webmaster@sykki.fi