Puheenjohtajan palsta

TEKIJÖITÄ KAIVATAAN!

Päättyvän kauden antia on SYKKI ry:ssä ollut toiminnan laajeneminen. Joukkuemäärä alkaa vakiintua muutaman vuoden takaista korkeammalle tasolle ja kilpailutoiminnassakin on tullut menestystä, viimeisimpänä saavutuksena minityttöjen tuoma Scania-Cupin pronssi.

Aikuistoimintakin on vilkastunut. Naisten ykkönen säilytti jälleen paikkansa I-divisioonassa ja miesten lippulaiva, SYKKI-Seniors karsii tätä kirjoite taessa paikasta II-divisioonassa. Ikäskaalamme toisessa päässä koripallokerhomme toimii innokkaasti.

Toimintaa siis on.Ongelmaksi meillä ja muissakin seuroissa muodostuu talous; jostakin on ne rahat hankittava, jotka toiminnan pyörittämiseen tarvitaan. Erilaiset juhlat, myyjäiset, SYKKI-turnaus sekä mainosten ja muun tavaran myynti ovat niitä keinoja, joita olemme tottuneet käyttämään. Kansantaloudenkin jo hiljalleen kohentuessa rahaa tuntuisi kyllä olevan - puutetta onkin tekijöistä.

Vuoden 1994 vuosikokous antoi ajattelemisen aihetta. Osallistujien alhainen lukumäärä ei antanut mahdollisuutta kovinkaan kummoiseen "verenvaihtoon" johtokunnassa tai muissakaan seuran tehtävissä. Pitemmän päälle tällainen ei luonnollisesti käy päinsä.

Koripallojunioreita ja varsinkin heidän vanhempiaan tarvitaan monenlaisiin suurempiin ja pienempiin tehtäviin; joiden yhteinen toimittaja on se, että ne ovat välttämättömiä kilpailutoiminnan takia. Pelejä ei pelata pelkällä hyvällä tahdolla.

Uuden kauden syksyllä alkaessa toivonkin näkeväni intoa ja osallistumishalua paitsi otteluissa ja harjoituksissa, myös niissä tukitoiminnoissa, joilla seura toimintaansa pyörittää.

puheenjohtaja
Sami Sarvilinna

[Prev] [Next] [Index]


 
Takaisin etusivulle

Copyright © 1999 Sykki ry, Tuomas Pelkonen webmaster@sykki.fi