Mini I -tytöt Scania cupissa -94
Torstaina aikaisin
aamulla lähdimme Sykin pihalta bussilla Turkuun. Bussissa matkustivat
myös Sykin -80 ja -78 syntyneet. Turusta menimme päivälaivalla Tukholmaan
ja sieltä bussilla Södertäljeen. Perjantaina kauan odotettu turnaus
sitten alkoi. Odotukset eivät olleet hirveän suuret. Ensimmäinen
matsi isoihin koreihin hävittiin paikalliselle SBBK:IIe 20 pisteellä.
Toisessa matsissa yllätimme Kouvot neljän pisteen voitolla. Kolmas
ottelu Harem/Alvikia vastaan päättyi meille 54-42. Lauantaina semifinaaleissa
vastaan asettui HNMKY, joka voitti matsin selvästi. Pienten epäselvyyksien
ja protestien jälkeen pronssiotteluun meitä vastaan tuli SBBK. Isot
korit olivat tulleet jo meillekin tutuiksi ja veimme SBBK:n yllätykseksi
pronssin yhden pisteen erolla. Joukkueemme paras pistemies oli Katja
Nissinen, joka oli myös -81 tytöistä kolmanneksi paras pisteiden
tekijä. Sunnuntaina katselimme muiden ikäluokkien finaaleita. -80
olivat lopulta viidensiä ja 78 kymmenensiä. Illalla pakkasimme tavarat
ja lähdimme bussilla kohti Tukholmaa, josta matkustimme yölaivalla
Turkuun ja Turusta taas bussilla Helsinkiin. Sykin pihalle saavuimme
laivayön jälkeen väsyneinä, mutta jokainen oli kuitenkin onnellinen
mitalista ja upeasta turnauksesta.
[Prev] [Next]
[Index]
|