Tytöt -84

Kulunut kausi on ollut monella osa-alueella erittäin hyvä. Tyttöjen harjoitusinto on kasvanut entisestään. Tyttöjen harjoitusprosentit ovat harvoin käyneet alle 90 %:n. Tulosta on myös syntynyt. Eteläisen alueen sarjan alkaessa yllätys olikin valmiina, niin meille kuin muilllekin joukkueille olimme yksi mestarisuosikeista. Muutama niukka tappio tiputti joukkueen kolmannelle sijalle. Ei hassumpi suoritus joukkueelta, joka ei viime vuonna selviytynyt edes ylempään loppusarjaan. Kautemme huipentui kuitenkin Nuori Suomi Koris Cupin finaaliturnaukseen, jonne pääsystä taistelimme läpi kauden. Pienten epäonnistumisten jälkeen sijoitukseksemme jäi neljäs sija. Nyt edessämme on vielä muutama turnaus ennen hyvin ansaittua kesälomaa. JBT:n jälkeen hautaamme minipallon lopullisesti ja lähdemme tavoittelemaan vielä kovin korkealta vaikuttavaa isoa koria. Korin ja pallon vaihtuminen merkitsee uusia haasteita, joihin pyrimme vastaamaan tulevalla kaudella. Pelaajien taitojen kasvun ohella toinen loppukauden ja kesän tavoitteemme on kauan kaivattu valtava pituuskasvu.

Palkitut pelaajat:
Lottä Junnilainen -esimerkillinen kapteeni, kehittynein
Leena Talpila -"hot"

Tytöt -84
Takana valmentaja Rauna Nissilä, Tiina Sarnet, Nina Parkkulainen, Silja Oljemark, Marjukka Määttänen, lida Lindsted ja valmentaja Tiina Kyttälä.
Edessä vas. Reetta Väkiparta, Leena Talpila, Raisa Nissilä ja Reetta Kivijärvi.
Norsua paijaa Lotta Junnilainen.
Kuvasta puuttuvat Virpi Verkamo, Noora Anttila ja Saana Virtanen.

[Prev] [Next] [Index]


 
Takaisin etusivulle

Copyright © 1999 Sykki ry, Tuomas Pelkonen webmaster@sykki.fi